Elossa yhä!

Pientä taukoa on näköjään tullut pidettyä ihan huomaamatta. Elämä sujuu tällä hetkellä aika lailla samalla kaavalla kuin aiemminkin, sillä erotuksella että olen tällä hetkellä jälleen kerran sairaslomalla. Tällä kertaa tosin suunnitellusti, eli en ole murtanut ranteitani, vaan kävin viime viikolla polvileikkauksessa, josta nyt toivun kuuden viikon verran. Täytyy myöntää, että puolentoista kuukauden loma töistä ei ole ollenkaan huono juttu, vaan nautin siitä, että saan elellä oman rytmini mukaan ja ihan vaan laiskotella. Tosin keppien kanssa liikkumisessa on omat ongelmansa ja esimerkiksi kaupassa käynti on sellainen operaatio, johon tarvin toisen ihmisen mukaan.

J on ollut korvaamaton apu tässäkin. J haki minut sairaalasta leikkauksen jälkeen, piti huolta ensimmäisen yön ja auttaa kaupassa käynnissä ja muussa. Varmasti kaikki tämä onnistuisi myös ystävien avustuksella, mutta kun J kerran on poikaystäväni, on J:tä paljon helpompi pyytää avuksi tällaisissa asioissa. Olen nimittäin luonteeltani sellainen, että tahdon pärjätä mahdollisimman pitkälle yksin ja avun pyytäminen on minulle äärettömän vaikeaa. Onneksi J ymmärtää tämänkin.

Niin, minä ja J. Reilut kolme kuukautta ensitapaamisesta on nyt kulunut ja pahimmat pilvissä lentelyt on ohitettu. Olen kuitenkin entistä varmempi siitä, että J on ihminen, jonka kanssa tulen olemaan loppuelämäni. En osaa lisätä tähän mitään, mitä en olisi kertonut jo aiemminkin, mutta J yksinkertaisesti on toinen puoliskoni. Muutama viikko sitten olimme ensimmäistä kertaa yhdessä baarissa ja koko paikka oli täynnä J:n tuttuja ja kavereita. J esitteli minut kaikille ja ihan loppuillasta eräs J:n naispuolinen tuttu katseli meitä pitkään pöydän toiselta puolelta ja totesi: "vähänkö te ootte söpöjä" :D. Tosin en vieläkään tiedä oliko kommentti ihan tosissaan sanottu, vai ironinen huomautus tyyliin "voisitte kyllä näin julkisilla paikoilla olla vähän vähemmän kiinni toisissanne"... Myöskin virallinen esittely äitini ja J:n välillä on suoritettu ja hyvin sujui sekin. Tuon asian suhteen en kyllä etukäteen epäillyt hetkeäkään, ihmiset jotka eivät tule toimeen äitini kanssa, on laskettavissa yhden käden sormilla. Mutta oli se silti kiva huomata, että äiti ja J juttelivat kuin vanhat tutut muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen.

Elämässä ei siis sen kummempaa valittamista tällä hetkellä. Itse asiassa olen aika pirun onnellinen juuri nyt.