Seksikäs, minäkö?

Näin eilen pitkästä aikaa yhtä parhaista ystävistäni ja lähdimme terassille hellettä pakoon. Illan aikana puhe kääntyi sitten tietysti miehiin ja seksuaalisuuteen ylipäätään. Ystäväni sanoi minulle, että olen niin kaunis nainen, että saisin siitäkin baarista sänkyyni kenet tahansa jos vaan haluaisin. Tottakai ystäväni on puolueellinen, mutta tilanne oli sellainen, ettei hänen olisi ollut mikään pakko sanoa mitään tuollaista. Jäin pitkäksi aikaa miettimään ystäväni sanoja. Silloin kun laittaudun, olen ihan tyytyväinen itseeni, hetken verran. En kuitenkaan osaa pitää itseäni yleisesti ottaen kauniina tai seksikkäänä. Vaikka olen taannoisesta erosta päässyt yli jo ajat sitten, vaikuttaa kahdeksan vuoden ajan torjutuksi tuleminen näköjään edelleen. Sen vuoksi en myöskään osaa flirttailla tai lähestyä miehiä tosielämässä ollenkaan, pelkään tulevani torjutuksi.

Hauskaa oli kuitenkin huomata, että on ystäväni sanoissa varmasti jotain perään. Baarimikko flirttaili meille molemmille niin häpeilemättömästi, että poskia alkoi jo kuumottaa. Lisäksi ainakin kaksi miestä olisi halunnut tulla istumaan pöytäämme ja useampi yritti pitää silmäpeliä kanssani. Osansa toki saattoi olla aika avokauluksisella mekollani, mutta kaikki keinothan ovat sallittuja... Päätin siinä samassa, että jos minun ja V:n juttu kaatuu tai siitä ei tulekaan mitään, yritän jatkossa olla rohkeampi miesten suhteen. Pieni flirttailuhan vain piristää päivää ja siinä ei ole mitään pahaa. Siitä voisi olla hyvä aloittaa ja taitojen kehittyessä jatkaa pidemmälle. Kai flirttailemaankin voi oppia?

Rauhallista

Olen tällä hetkellä täysin rauhallinen koko V:n jutun suhteen. Tein selväksi sen, mikä on minun näkökulmani asiaan, V tehköön tiedolla mitä haluaa. Minä en kuitenkaan tahdo tapailla muita, enkä kyllä usko V:nkään tapailevan muita samalla tavalla kuin minua. Vaikka toki tahtoisin jossain vaiheessa sanoa V:tä poikaystäväkseni, ei minulla ole tällä hetkellä mikään kiire. Kerrankin osaan ottaa rauhallisesti! Jotenkin vain tiedän, että tämä on ainoa oikea tapa olla tässä vaiheessa V:n kanssa. Katsoa mitä tapahtuu ja luottaa vaistoihin. Meillä on kivaa yhdessä, minä pidän V:stä ja V pitää minusta. Miksi kiirehtiä? Kuten edellisen kirjoituksen kommentissa mainittiin, V ottaa oman profiilinsa pois jos pitää minua tarpeeksi kiinnostavana. Kaikki aikanaan, minä en pakota ketään mihinkään. Ja jos tästä ei kuitenkaan tule mitään, on elämäni ainakin hetken aikaa ollut ihanan kuplivaa ja olen leijaillut pilvissä.

V on kuitenkin jatkuvasti ajatuksissani. Koska V on matkoilla, emme tule näkemään ainakaan viikkoon, saattaa mennä jopa kaksi. On paljon asioita, joista haluaisin puhua ihan kasvokkain ja V:n kainalossa makaillen, mutta on vain pakko odottaa. Pakko malttaa mielensä. En voi jutella V:n kanssa edes messengerissä, koska ilmeisesti V ei pääse nettiin, vaikka hotellissa piti olla nettiyhteys. Tähän mennessä ei ole mennyt aiemmin kuin puolitoista vuorokautta jonka aikana emme ole olleet yhteyksissä ja sekin johtui messengerin sekoilusta. Nyt on hassua olla täydessä tietämättömyydessä, mutta ehkä sekin on ihan paikallaan.

Hassua on se, että minun on tällä hetkellä vaikea muistaa tarkkaan miltä V näyttää. Kun oikein pinnistelen, muistan yksityiskohtia, mutta kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. En myöskään pysty palauttamaan mieleeni V:n ääntä. Näin on käynyt kahdesti aiemmin; ensirakkauteni ja ex-avomieheni kohdalla. Ruokahalu on myös aika lailla kadoksissa, eikä mieleni tee edes juurikaan mitään makeaa. Helteellä saattaa toki olla myös oma osansa tässä, mutta aika klassisia merkkejähän nämä kuitenkin ovat. Olen korviani myöten ihastunut.

Vakavampaa

Päätin ottaa profiilini pois netistä ja sanoin siitä myös V:lle. Syyksi kerroin, että kun jostakusta kiinnostun edes vähän, en halua tai oikeastaan edes pysty keskittymään muiden tapailuun. Sanoin myös, että en aseta V:lle mitään vaatimuksia minkään suhteen, mikä minä olen mitään keltään vaatimaan? Kerroin oman kantani asiaan (en halua tapailla muita), mutta en odota tai oleta yhtään mitään sen suhteen, mitä jatkossa tapahtuu. V taisi vähän säikähtää, koska sanoi että on usein tuollaisten lauseiden jälkeen saanut eteensä listan siitä, milloin mennään naimisiin tai tehdään ensimmäinen lapsi. V sanoi myös, että ei oikeastaan suostu edes tekemään mitään tuhmaa kenenkään kanssa, koska siitä seuraa myös samankaltaisia vaatimuksia.

Mitä ihmettä? Eikö kaksi aikuista ihmistä voi pitää hauskaa yhdessä ilman, että siitä on automaattisesti seurauksena seurustelu? Tai avioliitto? Yritin tehdä selväksi sen, että minä en odota mitään, vaadi mitään, tai painosta yhtään mihinkään. Tahdoin vain tehdä selväksi oman kantani asiaan ja se mitä V tekee tai on tekemättä, on minulle ihan sama. Eihän se tietenkään kivalta tunnu, jos V tapailee muitakin, mutta minkä minä sille voin? Kaikkein vähiten haluan karkottaa V:n luotani ja jos asetan moisia vaatimuksia, se on ensimmäinen asia mikä tapahtuu. Antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Jos tästä tulee jotakin enemmän, on se sitten tapahtunut luontevasti, ilman vaatimuksia.

Huijuijui!

Olotila on sekava. Ja ihana. Ja sellainen, etten todellakaan halua tästä koskaan eroon. V lähti luotani juuri ja olen aivan korviani myöten ihastunut tällä hetkellä. Miten tuollainen mies voi olla olemassa? V on täydellinen. Hassu, söpö, ihana ja vaikka mitä muuta. Mies, joka suutelee juuri niin kuin haluan, jonka kanssa voin olla täysin oma itseni, joka hassuttelee ja joka vain on oma itsensä. Ja joka omien sanojensa mukaan tahtoo nähdä uudestaan, tietenkin. Ja joka sanoi tykkäävänsä minusta. Ja jota en olisi tahtonut millään päästää pois. Joka sanoi, että voisi jäädä viereeni koko loppuelämäkseen. Ja joka kysyi että mennäänkö naimisiin. Kaksi viimeistä toki ainakin pienenä vitsinä, mutta kuitenkin. A <3 V.

Nykyajan tekniikkaa

Olin jo aivan varma siitä, että V on tehnyt minulle täydelliset oharit ja paljastui täten täydelliseksi kusipääksi, joka lupaa yhtä ja sanoo toista. V on ihminen, joka kotona ollessaan on lähes koko ajan tavoitettavissa messengerin kautta ja hiukan ihmettelin, kun V on pitänyt hiljaiseloa koko eilisen ja tämän päivän. Ajattelin tottakai heti pahinta ja leimasin jo V:n idiootiksi pelimieheksi, joka vaan pelleilee kanssani.

Hetki sitten V kuitenkin laittoi tekstiviestin, jossa ihmetteli että mihin ihmeeseen olen oikein kadonnut. Minä taas vastasin, että eipäs kun sinä olet kadonnut! Kävi ilmi, että minulla messenger ilmoitti V:n olevan jatkuvasti poissa, eikä viestit menneet ainakaan eilen perille. Minä taas näyin V:llä koko ajan offline-tilassa. Kumpikin siis luuli, että toinen on tehnyt toiselle oharit :D. Pelkästään yksi tekstiviesti nosti mielialaani noin tuhat prosenttia ja sai sekä polvet tärisemään että sydämen hakkaamaan. Nyt en vaan voi lopettaa hymyilyä, koska V ehdotti heti aamukahveja huomiselle :). En tiedä, vihjailiko V yhteisestä yöstä (iik, jos näin on!), vai haluaako muuten vaan nähdä heti aamusta. No, oli miten oli, olen tällä hetkellä aika helvetin onnellinen ihminen.

Assie, idiootti

Olin jo muutaman kuukauden aikana ehtinyt unohtaa sen, miten kamalaa treffailun aloittaminen oikeastaan onkaan. Hirvittävä epävarmuus siitä, tarkoittaako toinen sitä mitä sanoo, epäusko itseä kohtaan. V sattuu olemaan juuri sellainen, joka saa ihmiset ja varsinkin naiset sekaisin, tämä siis sekä V:n omasta suusta kuultuna että itse todettuna. Kun toinen on niin erilainen, mielenkiintoinen ja persoonallinen, on vaikea rentoutua. Yritän, jälleen kerran, rauhoittua ja ottaa päivän kerrallaan. Yritän hokea itselleni, että ei asiat ainakaan hätäilemällä parannu. Kun V kerran on sanonut, että haluaa tavata uudestaan (ihan tarkka lause taisi olla "Tarvitseeko sitä edes kysyä?"), yritän luottaa siihen, että V sitä myös tarkoitti.

Kuitenkin, ihminen jota naiset ovat tulleet jopa kotiovelle stalkkaamaan, voi olla myös jotain ihan muuta kuin antaa ymmärtää. Luotan yleensä ensivaikutelmaan, mutta voinko ihan varmasti tietää, ettei V ole pelkkä pelimies? Jos totta puhutaan, harva ihminen, joka tietää itse saavansa ihmiset sekaisin, jättää taidon hyödyntämättä... Pelottaa. Mitä jos hullaannun, ihastun ja V vain nauraa partaansa? Jos olenkin vain yksi valloitus muiden joukossa?

Tiedän, että mitään ei saa, jollei edes yritä. Tiedän myös, että V arvostaa itsensä likoon laittamista ja itsensä ylittämistä. Mietin kuitenkin sitä, mitä minussa muka on V:hen verrattuna? Olen täysin tavallinen ja jopa tylsä ihminen, mikä minussa voisi kiinnostaa V:tä? Toinen puoli minusta tahtoisi heittäytyä täysillä, katsoa mitä tapahtuu. Toinen puoli haluaisi sanoa että "me ollaan niin erilaisia, etten ymmärrä voisiko tästä edes tulla mitään".

Ajatukset jossain aivan muualla

Tapasin eilen V:n ensimmäistä kertaa. V oli kaikkea sitä mitä odotinkin ja vielä enemmän. Koskaan aiemmin en ole mennyt sokkotreffeillä suoraan kenenkään luokse, mutta tein V:n kohdalla poikkeuksen, joka kannatti. V oli huomaavainen, ihana, söpö ja hassu. Oli sellainen olo, että toiselle voi sanoa mitä tahansa, olla ihan juuri sellainen kuin on. Lähdin kotiin vasta neljältä aamulla ja silloinkin oli vaikea päästää V:stä irti.

Parasta oli, että V oli se, joka kysyi haluanko tavata uudestaan. V oli se, joka ei halunnut päästää minua menemään. V oli se, joka kertoi seuraavan päivän suunnitelmistaan. V oli se, joka sanoi, että olin juuri sellainen kuin kuvittelikin. Olo juuri tällä hetkellä on epätodellinen. En tiedä, mitä V haluaa, mutta juuri nyt tällä hetkellä minulle riittää se, että saan tavata niin jännän ja kiinnostavan ihmisen uudestaan.

Pilvissä, vaiko jo seitsemännessä taivaassa?

Juttelin eilen (ja tänään) V:n kanssa messengerissä vaatimattomat 10 tuntia. Tai ehkä 11, en ole varma. Aivan käsittämätöntä. Koneelta ei vaan voinut lähteä minnekään! Lopetetiin meidän maratonkeskustelu vasta kuudelta aamulla, enkä vielä siinäkään vaiheessa meinannut saada unta, kun päässä pyöri vain V. Puhuttiin aivan kaikesta maan ja taivaan välillä, siis ihan kaikesta! Kyseltiin toisiltamme hassuja ja mietin koko ajan, että onko tuollaista ihmistä edes olemassa. V vaikuttaa juuri sellaiselta hassulta, hullulta mieheltä, jollaisista pidän. Poikamainen, niin käytökseltään kuin ulkonäöltäänkin. Suvaitsevainen, spontaani, optimistinen ja kuitenkin tosi huolehtivaisen tuntuinen. Meillä on tulevaisuuden suhteen aika lailla samanlaiset odotukset, suuret linjat siis ja tosi paljon yhteistä, niin pienissä kuin isoissakin jutuissa.

Joka ikinen kerta aiemmin, kun olen jonkun kanssa sokkotreffaillut, olen jännittänyt etukäteen ihan älyttömästi. Nyt en oikeastaan ollenkaan, vaikka nähdään jo tänään, jollei mitään muutoksia suunnitelmiin enää tule. Jotenkin tiedän, että V ei vaan voi olla pettymys. Uskon tosi vahvasti intuitioon ja samanlainen vahva tunne on tullut kahdesti aiemmin. Silloin kun kävin katsomassa ensimmäistä kertaa nykyistä asuntoani ja kun pääsin ensimmäistä kertaa nykyiseen työpaikkaani töihin. Kuulostaa hullulta sanoa näin ihmisestä, jota en ole vielä kertaakaan livenä tavannut, mutta tunne on vaan tosi vahva.

Sitä paitsi, olisihan se hauska tavata elämänsä mies tässä vaiheessa. Olen juuri saanut asuntoni sisustettua ihan oman mieleni mukaan, työpaikan ja koko elämäni järjestettyä niin, että olen tyytyväinen yksin. Se, että mies astelisi mukaan kuvioihin juuri nyt, olisi oikeastaan aika absurdia.

Päähänpistoja, osa 367

Voihan ääh. Sanoinko jo joskus aiemmin, että teen asioita hetken mielijohteesta? Ja ihan hetki sitten taisin sanoa, että en jaksa kiinnostua nyt treffailusta? Varsinkaan netti-sellaisesta... Loput voittekin arvata. Ta-daa, nettideittailu aloitettu, taas :). Tai no, en ole ketään (vielä) tavannut, mutta laitoin oman profiilini tänään takaisin ja bongasin saman tien todella kiinnostavan ihmisen. Kirjoitin kyseiselle ihmiselle siltä istumalta, ja vastauksenkin sain jo muutaman tunnin kuluttua. V:n vastaus loksautti suun auki, sanotaanko näin. Aivan heti löytyi niin jännä yhteinen kiinnostuksen kohde, että on todella vaikea uskoa sattumaan. V sanoikin myös viestissään, että epäili vahvasti jonkun kaverinsa/tuttunsa tekevän pilaa, niin V:n mieleiseksi olen kuulemma onnistunut oman profiilini tekemään. V mainitsi myös kylmät väreet...

Tämä on se kohta, kun pitäisi vaan malttaa. Mutta ei, ei onnistu kun on minusta kyse. Sain V:n meseosoitteen ja sitä kautta huomasin myös V:n oikean nimen. No, sehän oli pakko googlata ja kas, irc-galleriastahan V löytyi. Ja täytyy sanoa, että suu loksahti uudestaan auki kun näin miltä V näyttää. Hyvässä mielessä siis, todellakin. Lisäksi kyseessä on melkein 2 metriä pitkä mies, eli toisin sanoen minäkin yli 175 senttisenä saisin kerrankin tuntea oloni jonkun vieressä lyhyeksi. Lisäksi eräästä sivulauseesta kävi ilmi, että V:llä on takana ainakin yksi pidempi ja vakavampi suhde, joten no worries silläkin saralla.

Tiedän, että ajattelen jälleen kerran aivan liikaa asioiden edelle, mutta en vaan voi itselleni mitään. V kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta! Tai no, eräs pieni miinus on. Olo on kuin puumanaisella tai haudanryöstäjällä (ja siis tarkoitan tietysti kehdonryöstäjää... Yöllä kirjoitettaessa ei ole aina ajatus ihan mukana), V on minua kolme ja puoli vuotta nuorempi. Toisaalta, eihän se ikä kerro ihmisestä oikeastaan mitään. Ja kun kummallakin on ikää reippaasti yli 20 vuotta, ei muutaman vuoden ikäero haittaa. Näin uskon ja toivon, että tapaan V:n mahdollisimman pian ihan oikeasti, etten ehdi taas rakentaa liian suuria pilvilinnoja ympärilleni.

Lomailua

Assien ajatukset ovat parin viime viikon ajan olleet lomatunnelmissa. Täytyy kyllä sanoa, että lomasäissä ei ole ollut mitään muuta vikaa kuin se, että yöllä ei oikein saa nukuttua, kun sisälämpötila huitelee kolmessakymmenessä... Olen nyt toisella lomaviikollani ja ensimmäisen viikon vietin kotikotona. Söin lähinnä savulohta ja uusia perunoita, jälkkäriksi mansikoita. Makasin myös takapihalla aurinkoa ottaen ja kävin kolme, neljä kertaa päivässä uimassa, rantaan kun oli matkaa vain muutama sata metriä. Täytyy sanoa, että työasiat unohtuivat kyllä todella tehokkaasti mielestä!

Tällä viikolla palasin takaisin omaan kotiini ja sain houkutelluksi myös lapsuudenystäväni mukaan. Oli aivan liian kuuma tehdä oikeastaan yhtään mitään, mutta oli silti kiva viettää aikaa vanhan ystävän kanssa. Eilen olikin vuorossa operaatio palapeli á la Ikea, tai oikeastaan neljä palapeliä. Aikaisemminhan haikailin uusien huonekalujen perään ja vähän ennen lomalle jäämistä tein sitten tilauksen Ikean verkkokauppaan ja uudet kalusteet tulivat eilen. Ostin siis tällaiset huonekalut:









Asunto on nyt huomattavasti toimivampi ja käytännöllisempi. Vieraille on kivasti istumapaikkoja, eikä telkkaria tarvitse enää tuijottaa sängyllä maaten. Uusi sisustus on myös huomattavasti enemmän näköisempi kuin aiempi. Värimaailma on musta-harmaa-valkoinen muutamilla violeteilla yksityiskohdilla ja pidän lopputuloksesta kovasti. Hankintalistalla on vielä muutama suuri taulu ja jossakin vaiheessa myös uusi työpöytä, sekä jonkinlainen kotiteatterijärjestelmä, mutta niillä ei oikeastaan ole mikään kiire. Tulevat vastan sitten kun tulevat :).

Vaikka sainkin kotini sisustettua ja näin yhden mielihalun toteutettua, ei haluaminen suinkaan loppunut tähän. Olen jo pitkään haaveillut kolmannesta tatuoinnista, mutta en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi marssia tatuointiliikkeeseen. nyt sain päähäni, että kolmannen tatuoinnin sijaan olisi järkevämpää muokata jo yhtä olemassa olevaa kuvaa! Kun täytin 18, otin oikean rinnan yläpuolelle kuvan, josta en kuitenkaan enää niin välitä. Alkuperäistä tatuointia en missään nimessä halua peittää, se on kuitenkin muistutus eräästä ajanjaksosta elämässäni, mutta kuvaa olisi suhteellisen helppo jatkaa ylöspäin, aina olkapäähän ja mahdollisesti lapaluuhun asti. Nyt yritän malttaa mieleni edes muutaman kuukauden ajaksi ja säästää rahaa niin marraskuun matkaa kuin tatuointiakin varten. Helpommin sanottu kuin tehty... Säästäminen onnistuu kyllä, mutta mielen malttaminen onkin sitten ihan eri asia.