Pilvissä, vaiko jo seitsemännessä taivaassa?

Juttelin eilen (ja tänään) V:n kanssa messengerissä vaatimattomat 10 tuntia. Tai ehkä 11, en ole varma. Aivan käsittämätöntä. Koneelta ei vaan voinut lähteä minnekään! Lopetetiin meidän maratonkeskustelu vasta kuudelta aamulla, enkä vielä siinäkään vaiheessa meinannut saada unta, kun päässä pyöri vain V. Puhuttiin aivan kaikesta maan ja taivaan välillä, siis ihan kaikesta! Kyseltiin toisiltamme hassuja ja mietin koko ajan, että onko tuollaista ihmistä edes olemassa. V vaikuttaa juuri sellaiselta hassulta, hullulta mieheltä, jollaisista pidän. Poikamainen, niin käytökseltään kuin ulkonäöltäänkin. Suvaitsevainen, spontaani, optimistinen ja kuitenkin tosi huolehtivaisen tuntuinen. Meillä on tulevaisuuden suhteen aika lailla samanlaiset odotukset, suuret linjat siis ja tosi paljon yhteistä, niin pienissä kuin isoissakin jutuissa.

Joka ikinen kerta aiemmin, kun olen jonkun kanssa sokkotreffaillut, olen jännittänyt etukäteen ihan älyttömästi. Nyt en oikeastaan ollenkaan, vaikka nähdään jo tänään, jollei mitään muutoksia suunnitelmiin enää tule. Jotenkin tiedän, että V ei vaan voi olla pettymys. Uskon tosi vahvasti intuitioon ja samanlainen vahva tunne on tullut kahdesti aiemmin. Silloin kun kävin katsomassa ensimmäistä kertaa nykyistä asuntoani ja kun pääsin ensimmäistä kertaa nykyiseen työpaikkaani töihin. Kuulostaa hullulta sanoa näin ihmisestä, jota en ole vielä kertaakaan livenä tavannut, mutta tunne on vaan tosi vahva.

Sitä paitsi, olisihan se hauska tavata elämänsä mies tässä vaiheessa. Olen juuri saanut asuntoni sisustettua ihan oman mieleni mukaan, työpaikan ja koko elämäni järjestettyä niin, että olen tyytyväinen yksin. Se, että mies astelisi mukaan kuvioihin juuri nyt, olisi oikeastaan aika absurdia.