Olin jo muutaman kuukauden aikana ehtinyt unohtaa sen, miten kamalaa treffailun aloittaminen oikeastaan onkaan. Hirvittävä epävarmuus siitä, tarkoittaako toinen sitä mitä sanoo, epäusko itseä kohtaan. V sattuu olemaan juuri sellainen, joka saa ihmiset ja varsinkin naiset sekaisin, tämä siis sekä V:n omasta suusta kuultuna että itse todettuna. Kun toinen on niin erilainen, mielenkiintoinen ja persoonallinen, on vaikea rentoutua. Yritän, jälleen kerran, rauhoittua ja ottaa päivän kerrallaan. Yritän hokea itselleni, että ei asiat ainakaan hätäilemällä parannu. Kun V kerran on sanonut, että haluaa tavata uudestaan (ihan tarkka lause taisi olla "Tarvitseeko sitä edes kysyä?"), yritän luottaa siihen, että V sitä myös tarkoitti.
Kuitenkin, ihminen jota naiset ovat tulleet jopa kotiovelle stalkkaamaan, voi olla myös jotain ihan muuta kuin antaa ymmärtää. Luotan yleensä ensivaikutelmaan, mutta voinko ihan varmasti tietää, ettei V ole pelkkä pelimies? Jos totta puhutaan, harva ihminen, joka tietää itse saavansa ihmiset sekaisin, jättää taidon hyödyntämättä... Pelottaa. Mitä jos hullaannun, ihastun ja V vain nauraa partaansa? Jos olenkin vain yksi valloitus muiden joukossa?
Tiedän, että mitään ei saa, jollei edes yritä. Tiedän myös, että V arvostaa itsensä likoon laittamista ja itsensä ylittämistä. Mietin kuitenkin sitä, mitä minussa muka on V:hen verrattuna? Olen täysin tavallinen ja jopa tylsä ihminen, mikä minussa voisi kiinnostaa V:tä? Toinen puoli minusta tahtoisi heittäytyä täysillä, katsoa mitä tapahtuu. Toinen puoli haluaisi sanoa että "me ollaan niin erilaisia, etten ymmärrä voisiko tästä edes tulla mitään".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti