tiistai 24. elokuuta 2010

Luovutan

V:n suhteen nimittäin. Vieläkään en aio leimata toista täydelliseksi kusipääksi, mutta en kyllä jaksa enää odottaakaan. Edellisestä tapaamisesta on nyt yli neljä viikkoa aikaa, vähän liian pitkä väli tapaamisille mielestäni... Edelleen olen V:n kanssa yhteyksissä, mutta viime aikoina yhteydenpito on ollut aika vähäistä. Osittain kyllä ihan syystäkin, koska V oli työmatkalla toisella puolen Suomea lähes viikon ja teknisiä ongelmiakin on ollut, jälleen kerran. Ja jos ihan totta puhutaan, en minäkään ole liiemmin yhteyttä ottanut, ihan tarkoituksella.

Jos tapaamisten väli venyy näin pitkäksi, kyllä siinä kenen tahansa kiinnostus lopahtaa ja yhteydenpito vähentyy. Vaikka syyt näkemättömyyteen olisivatkin ihan oikeita, ei asioiden priorisointi ole V:llä kohdallaan. kai minulle nyt jostakin välistä olisi löytynyt edes muutama tunti aikaa? En viitsi mitään kohtausta asiasta järjestää, enkä toisaalta myöskään aio sanoa V:lle että tämä oli nyt tässä, kiitos ja heippa.

En minä enää mitään suuria toiveita elättele V:n suhteen, mutta jos jostakin kumman syystä käykin niin, että V tajuaa oman käytöksensä ja tahtoo ehdottomasti korjata asian, voin harkita asiaa. Mutta jotta tästä vielä joskus jotain voisi tulla, pitää asioiden muuttua aika tavalla. Mikä sitten on syynä siihen, että en tahdo kokonaan katkaista yhteyttä V:hen? Minä ihan oikeasti pidän V:stä, kaikesta huolimatta. Meillä oli kivaa yhdessä ja viihdyimme toistemme seurassa. Meillä on myös paljon yhteistä ja toisen seurassa oli helppo olla. Pitkään aikaan en myöskään ole tuntenut sellaista tunnetta kenenkään kanssa kuin V:n kanssa oli. Siksi tahdon säilyttää edes sen pienen teoreettisen mahdollisuuden. Roikkumaan en kuitenkaan missään nimessä aio jäädä, enkä hypätä heti kun V niin pyytää.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Perinteinen nainen?

Luin tänään uusimmasta Me Naiset -lehdestä artikkelin, joka ihan sattumalta selvensi aika monta asiaa. Jutussa kerrottiin viisikymppisestä naisesta, joka on jäänyt koukkuun seksiin ja etsii jatkuvasti netistä seksiseuraa. Jos kiinnostaa, jutun voi lukea tästä. Tajusin, että minä en halua olla nyt tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua tuollainen nainen. Jutun naisen ajatusmaailma suorastaan kauhistutti ja ajatus kauhistumisesta oli pelottava. Olenko minä kuitenkin niin perinteinen nainen että en ymmärrä sängystä toiseen hyppimistä ja pelkkien seksisuhteiden harrastamista?

Kaikista pettymyksistä huolimatta taidan olla ihminen, joka uskoo rakkauteen ja joka tahtoo aika lailla perinteisen parisuhteen ja elämän. Taloineen, lapsineen, koirineen ja farmariautoineen. Tai no, lapsiasiasta en osaa sanoa mitään varmaa vielä, mutta oikean miehen kanssa sekin on mahdollista. Edellisen pitkän suhteen päättymisestä on nyt kulunut yli vuosi ja eniten olen suhteessa olemisesta kaivannut läheisyyttä ja elämän pienten asioiden jakamista toisen kanssa, en niinkään seksiä.

En usko, että pystyisin enää harrastamaan yhdenillanjuttuja viikonloppu toisensa perään. Alle parikymppisenä touhu oli ihan normaalia, mutta sen jälkeen ajatusmaailmani on näköjään ihan huomaamatta muuttunut. Seksi on kivaa kyllä, mutta jos eniten kaipaan läheisyyttä ja rakastamista, miten pelkkä seksi voisi kohdallani edes toimia? Lisäksi seksi tuntuu nykyään niin intiimiltä puuhalta (mitä se tottakai onkin), että en kyllä ihan helposti kenen tahansa kanssa lakanoiden väliin enää hyppäisi. Jonkinlainen tunneside toiseen osapuoleen on pakko olla.

Vaikka oivalsinkin olevani parisuhdeihminen, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että naimisiinmenolle ja lastensaannille on asetettava aikataulu. Tai sille oikean kumppanin löytymiselle edes. Voihan olla, että sopivaa ihmistä tai tilaisuutta ei koskaan edes kohdalleni tule, mistä sitä tietää? Mutta nyt ainakin tiedän todella haluavani oikean suhteen ja yhteisen tulevaisuuden jonkun kanssa, se on tärkeintä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Luottamuksesta

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä luotan siihen, että V ei ole kusipää. Juteltiin tänään mesessä jonkin aikaa ja V valotti hiukan sitä, millaisista kiireistä on kyse. V:n työn luonteesta johtuen en voi paljastaa oikeastaan yhtään mitään, mutta kiireet eivät todellakaan ole keksittyjä. Lisäksi meillä on aivan täysin erilainen päivärytmi, joka johtaa siihen, että V:llä on hommaa silloin kun minulla vapaata ja minä taas olen töissä silloin kun V ehtisi tapaamaan. Lisäksi V ei halua puristaa tapaamistani johonkin pieneen väliin muiden kiireiden keskelle, vaan tahtoo viettää kanssani aikaa ilman jatkuvaa kellonvilkuilua. Tällä hetkellä V vaan ei ehdi edes kunnolla istua sohvalle vetämään henkeä, saati sitten tapaamaan minua. Ja ennen kuin joku tarttuu siihen että "no miten sillä on aikaa hengailla mesessä" niin sanottakoon sen verran, että V:n työ vaatii lähes jatkuvaa koneella päivystämistä ja juttelu mesessä onnistuu yleensä siinä sivussa.

Kiireisyyden lisäksi yhtään mikään ei viittaa siihen, etteikö V olisi kiinnostunut. Muutamia esimerkkejä: V aloittaa mesekeskustelut 95% varmuudella ja ihmettelee jollei kuule minusta mitään päivään. V siirsi matkalle lähtöään parilla päivällä, jotta varmasti ehdimme tapaamaan ennen sitä. V sanoi viime viikolla, että ei ole halunnut suunnitella tapaamista kanssani ennen tärkeitä kokeita, koska ei pystyisi muuten lukemaan kyseisiin kokeisiin ollenkaan. V on myös kertonut menoistaan kiertelemättä ja vastannut aina suoraan, oli kysymys mikä tahansa. V on sanonut tykkäävänsä minusta ja että olen ihan huipputyyppi. Kun viikonloppuna epäilin että V:tä ei juuri kiinnosta jutella kanssani mesessä, V oli tosiaan asiasta aivan eri mieltä ja jopa leikillään "suutahti" siitä, että edes sanon niin. Kuulostaako kiinnostuksenpuutteelta?

Hauskaa tässä on se, että kevättalvella A:n kanssa mietin aika lailla samoja juttuja. Siis että onko se nyt kiinnostunut vai ei ja että onko se kusipää vai ei. Silloin suurin osa kavereistani vakuutteli että tottakai A on kiinnostunut ja ei varmasti ole idiootti kusipää. A:n käytös silloin oli kuitenkin aivan toiselta planeetalta verrattuna V:n käytökseen nyt ja kusipääksihän A sitten lopulta paljastui. Jotenkin vain tiedän, että V ei todellakaan ole samanlainen.

maanantai 9. elokuuta 2010

AARGH!

Olen tietyissä asioissa erittäin kärsimätön, se kai on tullut jo selväksi. Yhden tapaamisen odottaminen viikkokausia ei siis ole minulle mikään mieluisa tehtävä. Sen jälkeen kun kysyin V:ltä suoraan että ehtiikö ja tahtooko hän nähdä lähitulevaisuudessa, emme ole puhuneet kertaakaan siitä, koska näkisimme. Viikonloppuna V oli kumman hiljainen ja jätti mesessäkin jutut ihan kesken. Ajattelin sitten että kun ei kiinnosta jutella niin ei sitten. Lauantai-iltana V kuitenkin itse ihmetteli sitä, miksei minusta kuulu mitään! Miehet...

Eilen sanoin sitten V:lle, että syy hiljaisuuteeni on oikeastaan aika yksinkertainen ja että olen saanut sellaisen käsityksetn ettei keskustelu kanssani oikein kiinnosta. V kiisti asian täysin ja sanoi että on ollut vain ihan hullu viikko, kiireitä ja kipeänä oloa ja että silloin mesessä juttelu ei vain onnistu. Ymmärrän toki, mutta AARGH silti! Tänään juteltiin hetki mesessä ja silloin V stressasi sitä, että on niin kiire ja mitään ei ehdi tekemään ja kaikki ihmiset skitsoilevat siitä, kun V ei ehdi nähdä heitä. Jostain kumman syystä minun on aika helppo samastua...

V on ihminen, jolla on paljon tuttuja ja kavereita ja muutenkin todella vilkas sosiaalinen elämä. V on myös ihminen, jonka on tietyissä tilanteissa vaikea sanoa ei. Tiedän myös, että V arvostaa yhteistä aikaa ilman kiirettä ja uskon, toivon ja luotan siihen, että tässä on syy siihen, miksi V ei ole ehdottanut vielä tapaamista. Olen kuitenkin kahdella eri tavalla kysynyt suoraan sitä, että haluaako V tavata ja olla yhteyksissä ja molemmilla kerroilla vastaus on ollut ehdottoman myönteinen. Jos V vain odottaa kiireiden helpottamista, jotta voisi tavata minut ihan ajan kanssa, ilman kiirettä?

En kuitenkaan halua painostaa V:tä näkemiseen, koska tosiaan niin moni muu sitä jo tekee. Enkä varmasti ole prioriteettilistalla ykkösenä, niin vähän aikaa olemme vasta tunteneet. Mutta silti, pieni ääni sisälläni ihmettelee sitä, miten V ehtii käydä siellä sun täällä ja tehdä jos vaikka mitä kavereidensa kanssa, muttei ehdi jutella kanssani mesessä tai sopia aikaa tapaamiselleni :(.

torstai 5. elokuuta 2010

100% mielialankohotus

Edellisen postauksen fiilikset ovat aika lailla taaksejäänyttä elämää. Juttelin V:n kanssa heti maanantaina messengerissä ja V sanoi heti, että mitkään Suomesta lähetetyt viestit eivät ole tulleet perille. Kun V sitten tiistaina palasi takaisin Suomeen, viestit menivät heti perille. Vielä en ole nähnyt V:tä ollenkaan ja mesekeskustelutkin ovat olleet aika lyhyitä ja katkonaisia. Ehdin jo tapani mukaan vetää siitä vaikka minkälaiset johtopäätökset ja kirosin koko miehen alimpaan helvettiin. Olin ihan varma siitä, että V paljastuu samanlaiseksi idiootiksi kuin A oli, ja yrittää nyt liueta vähin äänin ja lakkaa vaan pitämästä yhteyttä.

No, tänään olen jutellut V:n kanssa mesessä pidempään kuin kertaakaan aiemmin tällä viikolla ja syy vähäiselle yhteydenpidolle löytyi. Tai itse asiassa niitä oli kaksi. Ensinnäkin, V on ollut kipeänä ja kuumeessa matkansa jälkeen. Toisekseen, V harrastaa erästä aika vaativaa lajia ja kyseiseen harrastukseen kuuluu kirjallisia kokeita. Kahdet sellaiset kokeet ovat huomenna ja V:n on ollut pakko lukea niihin. Kun tapaamisehdotusta ei alkanut kuulua, kysyin sitten suoraan että tahtooko/ehtiikö V tavata jonakin päivänä lähitulevaisuudessa. Vastaus tuli salamannopeasti. "Tietty! Ehdin ja tahdon". V vaan ei ole halunnut suunnitella näkemistäni ennen kuin kokeet ovat ohitse, koska ei muuten pystyisi keskittymään lukemiseen ollenkaan <3.

Assie lähteekin tästä leijaillen pois ja leijailee todennäköisesti siihen asti että tapaan seuraavan kerran V:n. Ja hyvin todennäköisesti myöskään sen jälkeen jalat eivät aivan yletä lattiaan...

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Vuoristorataa

Yhtenä hetkenä tuntuu hyvältä, toisena ihan kamalalta. Olen edellisen kerran kuullut V:stä torstaina. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sain viestin ja torstaina juteltiin jopa mesessä, kun nettiyhteys jopa toimi, hetken. Perjantaina laitoin tekstiviestin, mutta en saanut vastausta, koska viesti ei jostain syystä mennyt ollenkaan perille. Tarkastelin välitystietoja ja huomasin, ettei myöskään ke-to yönä saamaani viestiin lähetetty vastaus ollut mennyt perille! Tänäänkään laittamani viesti ei ole V:lle asti kantautunut, enkä yhtään tiedä mistä kiikastaa. Joko V:n puhelimesta on akku loppu (epätodennäköinen vaihtoehto, laturit on kuitenkin keksitty ja vaikka oma unohtuisi kotiin, joltakulta saisi varmasti lainaksi moisen kapistuksen), se on varastettu/hävinnyt (mahdollista, puhutaan edelleen Itä-Euroopan maasta...) tai sitten linjoissa on jotakin pahasti vialla (ehkä todennäköisin vaihtoehto kuitenkin).

Mutta, ärsyttävä tilanne kaiken kaikkiaan. V ei ole mesessä, enkä viitsi mitään offline-viestejä alkaa kirjoittaa, niistä ei ole kuin huonoja kokemuksia. Tai korjataan, aloitin yhden kirjoittamisen, mutta koko tilanne tuntui jotenkin oudolta ja jätin viestin lähettämättä. Mistä minä voin tietää, ihmetteleekö V edes "katoamistani", tai välittääkö edes siitä, ettemme ole kohta kolmeen päivään olleet yhteyksissä? Tällaisessa tilanteessa jonkun "hei, mitkään lähettämäni tekstiviestit eivät tule perille, mutta en ole mihinkään kadonnut"-viestin kirjoittaminen tuntuu lähinnä typerältä, emmehän ole edes mistään sopineet mitään!

Salaa mielessäni toivon kuitenkin, että tälläkin hetkellä V ihmettelee sitä, miksi pidän hiljaiseloa enkä vastaa edes tekstiviesteihin. Jos tämä yhteydenpidottomuus johtuu oikeasti pelkästään teknisistä ongelmista, on siinä havaittavissa tietynlaista ironiaa. Tapasimme netissä, olemme pitäneet suurimman osan ajasta yhteyttä messengerin kautta, joka sekin on jo kerran yrittänyt katkaista välimme ja nyt, viestit eivät mene perille ja nettiyhteys toimii erittäin satunnaisesti.

Hauskinta tässä on se, etten tiedä koska V palaa takaisin Suomeen. Oletan, toivon ja uskon että maanantaina, mutta en tiedä varmasti. Pahimmassa tapauksessa V palaa vasta reilun viikon päästä ja siihen mennessä olen ehtinyt seota lopullisesti, jollen kuule edes jonkinlaista elonmerkkiä seuraavien parin päivän aikana.