Lupauksia vuodelle 2011

Tuli tällä viikolla työkavereiden kanssa puheeksi parisuhdeväkivalta ja sen kestäminen. En onneksi ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa poikaystävä olisi lyönyt minua tai edes uhannut sellaisella, mutta lähipiirissä on (kelläpä ei?) muutamakin tapaus, joissa vaimo/tyttöystävä/lapset ovat saanett kärsiä väkivaltaisesta puolisosta tai isästä. Kaikissa vakavissa ja puolivakavissakin suhteissani olen alusta asti sanonut, että yksikin lyönti on liikaa, lähden saman tien jos minuun käydään käsiksi. Uhkausta ei kertaakaan ole tarvinut siis toteuttaa ja J:n kohdalla on mahdotonta kuvitellakaan minkäänlaista väkivallan uhkaa. J kunnioittaa niin paljon toisen fyysistä koskemattomuutta, että ensitreffeillämme pelkkä ensimmäinen kosketus oli aika suuri askel :D.

Tästä päästäänkin sitten siihen, missä kohdallani menevät parisuhteen rajat. Lähes kaikesta muusta voidaan neuvotella ja lähes kaiken voin antaa anteeksi, mutta lyömisen kohdalla olen ehdoton. Yksikin lyönti ja suhde päättyy saman tien, ei poikkeuksia. Toisen rajan vedän valehteluun. Tällä en nyt tarkoita mitään pieniä valkoisia valheita, joita jokainen tulee suustaan päästäneeksi silloin tällöin, vaan järjestelmällistä ja tietoista, pitkäkestoista valehtelua, jonka tarkoituksena on salata jotakin suhteen kannalta oleellista. Kolmas raja, tai oikeastaan ehto on se, että minua ei yritetä tieten tahtoen muuttaa. Jos vastapuoli alkaa vaatia, että minun pitää olla tietynlainen ja pukeutua vain tällä tavalla, niin juoksen karkuun. Tottakai suhteessa ollessa muuttuu ja tekee kompromisseja kaiken suhteen, mutta jos en kelpaa sellaisena kuin oikeasti olen, antaa olla.

En todellakaan usko, että J:n kanssa näihin rajoihin tai ehtoihin tulee tarvetta edes palata, niin itsestään selviä asioita nuo kaikki suhteessamme ovat. Mutta ovatpahan nyt kirjoitettuna ylös kuitenkin, ihan varmuuden vuoksi ja muistutuksena itselleni että näistä en lipsu. Se olkoon lupaukseni vuodelle 2011 ja siitä eteen päin.