Uusi alku

Tämä vuosi tulee olemaan taatusti vähemmän tapahtumarikas kuin edellinen. Vuosi 2010 oli itselleni varsinainen muutosten vuosi, jonka aikana tapahtui todellakin vaikka mitä, suurin osa tosin erittäin positiivisia muutoksia. Sain työpaikan ja löysin elämäni rakkauden, aika mieletöntä. Toisaalta olen nähnyt ystäviäni huomattavasti vähemmän kuin aiemmin ja omaa terveyttä on ollut pakko tarkastella kriittisemmin kuin ennen. Jos vuosi 2010 oli positiivisten muutosten vuosi ja 2009 negatiivisten (työttömyys, pitkän suhteen päättyminen), toivon vuodelta 2011 lähinnä tasaisuutta. Että se, minkä olen tähän mennessä saavuttanut, pysyisi ja vakiintuisi normaaliksi osaksi elämää.

J:n löytyminen tuntuu edelleenkin tietyllä tavalla epätodelliselta. Olen niin onnellinen, että se pelottaa. Mitä jos mokaankin koko jutun jollakin tavalla ja J katoaa? Vielä en tosin ole keksinyt sitä, mikä voisi olla niin suuri asia, että se karkottaisi J:n... Eilen illalla, J:n kainalossa maatessani kerroin peloistani ja J vakuutti, että mikään, mitä teen, ei saa häntä lähtemään luotani. Niin tärkeä ihminen olen jo J:lle. Ja sama toisin päin, en voi kuvitella mitään sellaista, mikä saisi rakkauteni J:tä kohtaan muuttumaan. J ei ikinä, koskaan milloinkaan loukkaisi tai vahingoittaisi minua tarkoituksella, tästä olen niin varma kuin olla ja voi.

Se, mikä minun ja J:n suhteessa on ollut alusta asti ainutlaatuista, on mutta-sanan puuttuminen. En ole missään vaiheessa ajatellut, että "J on ihana, mutta..." tai että "tämä olisi täydellistä, mutta...". Ihan jokaisessa aiemmassa suhteessani tai sellaisen yrityksessä aina yhden illan jutuista monen vuoden parisuhteeseen aika alkuvaiheessa on tullut ilmi jokin piirre, joka on häirinnyt. Toisissa tapauksissa se on päättänyt suhteen ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan, toisissa tapauksissa olen oppinut elämään asian kanssa. J:n kanssa mitään sellaista ei ole. Missään nimessä tämä ei tarkoita sitä, että J olisi täydellinen, minä olisin täydellinen tai että suhteemme olisi täydellinen. Ei, se tarkoittaa sitä, että hyväksyn J:n juuri sellaisena kuin J on, enkä halua muuttaa mitään.

Pyysin eilen illalla J:tä lupaamaan minulle yhden asian. Sitten, kun tulee ongelmia, olivat ne sitten pieniä tai suuria, ne pitää nostaa esille ja tehdä asioille jotakin. En enää koskaan halua joutua siihen tilanteeseen, että asiat, joista olisi pitänyt puhua jo aivan suhteen alussa, kaatavat koko jutun monta vuotta myöhemmin. En halua joutua tyytymään vähempään, kun tiedän mitä voin saada. J lupasi ja sanoi myös, että kun olemme alusta asti pystyneet puhumaan ihan kaikesta, miksi ihmeessä se muuttuisi ajan myötä?

Tämän suhteen puolesta tahdon tehdä kaikkeni. Tällä hetkellä se on äärettömän helppoa ja toivon todellakin, ettei mitään suuria ponnisteluja tarvitse tehdä myöhemminkään. Mutta jos tarvitsee, olen valmis tekemään ihan mitä tahansa. Tahdon jakaa J:n kanssa koko elämäni ja olla yhdessä onnellinen, sen tiedän. Se, mitä meillä jo on, on turvallisuus ja luottamus. Kummankaan ei tarvitse esittää mitään roolia, vaan toisen edessä on maailman luonnollisin asia laskea kaikki muurinsa ja vain olla oma itsensä. Tältä pohjalta kliseisesti sanottuna hyvä jatkaa ja rakentaa loppuelämän kestävä suhde.