No niin, sairasloma on vietetty ja kädet ovat kipsittömät. En kyllä suosittele kellekään, enkä varsinkaan yksinasuville yksilöille. Jollen olisi ollut lähes koko huhtikuuta äidin hoivattavana, olisin jo ajat sitten hypännyt parvekkeelta. Tosin, ensimmäisessä kerroksessa asuvana olisin luultavasti murtanut vain jalkani ja päätynyt sairaalaan jokainen raaja murtuneena... Toisaalta oli ihanaa vain lorvia neljä viikkoa, maata sohvalla, nähdä kavereita ja katsella telkkaria. Toisaalta oli aivan kamalaa olla neljä viikkoa niin riippuvainen muista ihmisistä ja olla äidin seurassa pienessä kaksiossa koko ajan.
Vaikka meillä onkin äidin kanssa erittäin hyvät välit, olen muuttanut pois kotoa jo yli kahdeksan vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole viettänyt noin pitkää aikaa äidin seurassa. Kummasti sitä oppi arvostamaan savutonta asuntoa (äiti polttaa sisällä liesituulettimen alla. Liesituulettimesta huolimatta koko asunto haisee tupakalle vaatteita ja muita tekstiilejä myöten. Nykyään savuttomalle ihmiselle aika tuskaa...), tietokonetta (äiti ei moista kapistusta vieläkään omista) ja ihan vaan omia, vuosien mittaan muodostuneita tapoja ja omia tavaroita.
Kun palasin takaisin, huomasin suorastaan rakastavani omaa, pientä yksiötäni ja tunsin olevani siinä kodissa, johon oikeasti kuulun. Oma koti kullan kallis siis :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti