Tajunnanräjäyttävää

Tiedän, aika yksipuolinen aihe tällä hetkellä, mutta en vaan pysty lopettamaan. Näin eilen taas J:n ja kerta kerralta tuntuu vielä enemmän oikealta ja varmemmalta. En tiedä, miten tämä oikein on mahdollista edes, en todellakaan ole aiemmin uskonut a) rakkauteen ensi silmäyksellä tai b) Siihen Oikeaan. Nyt on pakko. Tiedän entuudestaan sen, mitä on ihastuminen, hullaantuminen tai rakastuminen, kaikista kolmesta on kokemusta. Tämä, mitä J:n kanssa on, ei ole mitään noista ja kuitenkin kaikkea. On kuin olisin löytänyt kokonaan uuden tunteen, joka on niin paljon enemmän kuin mikään koskaan.

Tiedän jo nyt, että en tahdo olla kenenkään muun kanssa. Jo se, että J on lähellä ja katsoo silmiin, riittää aiheuttamaan väristyksiä. Kukaan ei koskaan ole katsonut minua kuten J. Eikä koskettanut. Kemioiden kohtaamisesta puhuminenkin tuntuu vähättelyltä ja silti, tämä ei ole missään nimessä pelkkää himoa toista kohtaan. Olisin valmis menemään vaikka samantien naimisiin J:n kanssa ja itse asiassa eilen asiasta puhuttiinkin, kun sanoin näkeväni J:n tulevana aviomiehenäni. On jo nyt täysin luonteva asia sanoa, että "sitten kun mennään naimisiin". Se on samanlainen fakta kuin vaikkapa pakkanen ulkona, ei sitä voi kyseenalaistaa. Milloin se tapahtuu, on eri asia. Ehkä vuoden tai sitten kymmenen kuluttua, mutta asia on ihan selvä. Tiedän, että vaikeuksia varmasti tulee meillekin, en todellakaan oleta, että elämä on pelkkää vaaleanpunaista hattaraa tästä hetkestä ikuisuuteen. Tuollaisilla asioilla vaan ei ole mitään merkitystä, kun tiedän että J on vierelläni.

On niin mieletöntä, että tällaisen tunteen saa kokea. Ihan sama, millä tavalla rakkaus on alkanut (kyllä, totesimme eilen yhdessä että sitähän tämä on. Kolmannella tapaamiskerralla), ei tämä tunne katoa. Varmasti on mahdollista rakastua toiseen ihan yhtä suurella tunteella, mutta "perinteisesti". Siis että ensin tapaillaan ja sitten pikkuhiljaa seurustellaan ja kaikkia päätöksiä edeltää pitkällinen harkinta. Meillä se nyt vaan iski ihan heti, enkä vieläkään tajua sitä, miten jotakuta kohtaan voi tuntea edes näin, näin pian.

Olen aina ajatellut, että tällaisia tunteita on vain rakkausromaaneissa ja hömppäkomedioissa. Jos joku ystävä puhuisi tällaisesta, en uskoisi, vaan ajattelisin että ihastumistahan tuo on, odota vaan että putoat maan pinnalle. Olen kuitenkin realisti, enkä villeimmissäkään kuvitelmissani voinut uskoa, että kohdalleni osuisi Se Oikea, täydellinen mies ja täydellinen rakkaus. Ja kyllä, tiedän että mikään ei ole täydellistä, mutta J vikoineenkin on ja tulee olemaan elämäni mies.