Erosta

Kun aloimme puhua erosta ensimmäisiä kertoja viime keväänä, meni siitä pitkä aika varsinaiseen eroon. Kokeilimme terapiaa, yritimme yhdessä kaikkea mahdollista, mutta mikään ei enää auttanut. Useamman kuukauden ajan kestäneen prosessin aikana kaivoin vanhan, laatikon pohjalle hautautuneen päiväkirjani esiin, ja luin mitä olin kirjoittanut suhteemme alkuajoista. Järkytyin, kun huomasin pohtineeni eroa jo puolen vuoden seurustelun jälkeen! Intohimottomuus ja seksittömyys syinä jo silloin, tismalleen samat syyt, jotka lopulta kaatoivat suhteemme. Olen varma, että myös ex-avomieheni on omassa mielessään pyöritellyt eroa jo kauan ennen kuin uskalsimme sanoa sen ääneen.

Mikä sai sitten jatkamaan usean vuoden ajan suhteessa, jossa kumpikaan ei ollut täysin onnellinen? Olimme toistemme parhaita ystäviä ja uskon, että rakastimme toisiamme ihan oikeasti. Viihdyimme toistemme seurassa ja asuminen saman katon alla sujui paremmin kuin hyvin. Seksipuolta lukuunottamatta tietenkin... Toisena syynä oli varmasti turvallisuus. Hyppy tuntemattomaan, eroaminen pitkästä suhteesta vailla tietoa tulevasta, kamala ajatus! Täytyy opetella tuntemaan itsensä uudelleen, opetella mistä oikeasti pitää, mitä haluaa tehdä, millainen on yksin, ilman toista. Vannoin aina, että en jää epätyydyttävään suhteeseen, vaan lähden jos en ole onnellinen. Ei se kuitenkaan ole niin helppoa kun se täytyisi oikeasti tehdä.