Kaikkea pitää kokeilla?

Koska innostun asioista helposti, kiinnostus saattaa lopahtaa aivan yhtä nopeasti. Nettideittailun pikakokeilun jälkeen päätin lopettaa kaiken miehiin liittyvän ja keskittyä olemaan vain yksin. Järkevä päätös, sanoisi moni. Tämän hetken Assie sanoisi myös niin viime syksyn Assielle... Mutta ei, eihän mikään ole niin yksinkertaista. Eräissä pippaloissa päädyin sitten ensin samaan taksiin, sitten samaan baariin ja lopulta saman peiton alle erään entisen työkaverin kanssa.

Luulin ja yritin uskotella itselleni että tästähän sitä vasta jotain voi tullakin, tässä miehessä on paljon hyviä ominaisuuksia! En suostunut näkemään sitä, että kyseiset ominaisuudet olivat lähes sataprosenttisesti samoja kuin ex-avomiehessäni, vaatetyyliä myöden. M oli korvike, mies jonka kanssa oli helppo harrastaa seksiä. Missään vaiheessa en kuitenkaan ollut ihastunut, enkä muutaman alkuviikon jälkeen juurikaan halunnut viettää aikaa hänen kanssaan. Oli aivan sama tuliko M luokseni vai ei ja jos ei, niin sen parempi. Kolmisen kuukautta jaksoin asenteella "ihan kivaa", mutta sitten tajusin, että tämähän vain vie ojasta allikkoon! Laitoin sitten koko jutun poikki ja tajusin, että kai jonkinlainen laastarisuhde on pakollinen osa eroprosessia.

Vasta tuon laastarisuhteen jälkeen pystyin näkemään oman toimintani avoeron jälkeen selvästi. Olin käyttäytynyt naurettavasti ja etsinyt lohtua aivan vääristä paikoista. Nopealla deittailulla yritin vain vakuutella maailmalle (ja erityisesti eksälleni) että minä olen ihana ja haluttava ja saan miehen jos niin haluan. Oikeasti olisi kannattanut miettiä sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen. On pakko ensin opetella olemaan yksin, eikä siirtää vastuuta onnellisuudesta toisen ihmisen harteille.