Masentunut

Juuri tällä hetkellä olen aivan varma siitä, että ei tästä tule yhtään mitään. Meidän piti A:n kanssa tavata tänään, mutta A perui. Syy? Pitää ehtiä lenkille ja salille ja koulutehtäväkin pitäisi tehdä. Sinänsä aivan järkeviä syitä, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että A vetäytyy pikku hiljaa koko jutusta. Kysyin että koska sitten nähtäisiin, mutta mitään vastausta ei ole tullut...

En osaa luottaa itseeni, enkä toisaalta myöskään A:han. Koska olemme tunteneet vasta kuukauden, en oikeastaan tunne A:ta vielä kovinkaan hyvin. Tällaisina hetkinä kuin nyt, olen varma siitä, että kaikki on ollut vain valhetta ja A vedättää minua täysillä. Niin paljon olen kuullut tarinoita netissä tavattujen miesten epärehellisyydestä, että en osaa olla epäilemättä. Jokin järjen ääni yrittää sanoa, että mitä ihmeen syytä A:lla olisi näin tehdä, mutta keksin koko ajan syitä tukahduttaakseni äänen sisälläni.

Kaikkea tätä tasapainottaakseni huomaan taas kontrolloivani syömistäni. Aivan samoin kuin viime kesänä eron ollessa pahimmassa vaiheessa. Koska en voi itse hallita tunteitani tai suuntaa johon ollaan menossa, yritän pitää langat käsissäni syömisen kautta. Toisin sanoen tunnen hallitsevani edes jotain osaa itsessäni kun pystyn olemaan syömättä. Samalla paino saattaa pudota muutamalla kilolla ja tunnen oloni taas paremmaksi. Ehkä.