Onnellisuudesta

Olen viime aikoina miettinyt paljon onnellisuutta ja sitä, mikä tekee minusta onnellisen. Olen aina ollut ehdottoman optimistinen ihminen ja avoeron jälkeen tuntui, kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Minä voin olla tästä lähtien onnellinen juuri sellaisilla tavoilla kuin haluan, eikä tarvitse ottaa huomioon ketään muuta. Vaikka ero oli tähänastisen elämäni rankin kokemus, ensijärkytyksen jälkeen ymmärsin sen olevan juuri sitä mitä tarvitsen nyt. Optimismi nosti pitkän pessimismikauden jälkeen päätään ja kun asuntoasiatkin järjestyivät paremmin kuin hyvin, aloin rakentaa omaa elämääni uudestaan.

Tajusin, että olin elänyt aivan liikaa suhteen kautta ja luottanut siihen, että se tekee minusta onnellisen, kunhan yritän tarpeeksi. Halusin tehdä avomieheni kanssa lähes kaiken yhdessä ja takerruin liikaa meihin. Mitä enemmän ajauduimme suhteessa erillemme, sitä enemmän yritin rakentaa kaikesta huolimatta yhteistä tulevaisuutta. Hukkuva takertuu viimeiseen oljenkorteen, on ehkä kaikkein osuvin latteista sananlaskuista kuvaamaan sitä tilannetta jossa vielä vuosi sitten olin.

Kun lopulta pääsin muuttamaan omaan pikku yksiööni, olin pitkästä aikaa todella onnellinen. Huomasin, että en tarvitse onnellisuuteni tueksi ketään toista, vaan minun pitää opetella tuntemaan itseni ja se minä, joka olen nyt. Pienet asiat, kuten uudet verhot tai uusi, ihanan pörröinen matto, saivat hymyn huulille. Muuttaminen pois vanhasta asunnosta oli puhdistava kokemus kaikin puolin. Pääsin eroon avomiehen haamusta sellaiseen asuntoon, joka ei koskaan ollut ollut meidän, ainoastaan minun. Sain sisustaa sen juuri sellaiseksi kuin halusin, sain katsoa juuri niitä hömppäohjelmia joita halusin ja laittaa sellaista ruokaa josta vain minä pidän. Ymmärsin, että roikkuminen vanhassa suhteessa oli latistanut optimismini ja kadottanut onnellisuuteni. Kun pääsin vanhasta eroon, olin pitkästä aikaa onnellinen.