Liian hyvää ollakseen totta?

Juttelin tuossa Lintupuun kanssa siitä, miksi tunnen oloni näin epävarmaksi A:n suhteen. Kaikki merkit viittaavat siihen, että A pitää minusta ja haluaa viettää aikaa kanssani, onpa A sanonut sen ihan suoraankin. Miksi sitten käyn kurkkimassa A:n profiilia ja ajattelen heti pahinta kun huomaan A:n käyneen siellä?

Yksi selitys on se, että on edelleen vaikea uskoa jonkun ihan oikeasti pitävän minusta ja haluavan minua. Jos on monta vuotta uskonut ja uskotellut itselleen olevansa epähaluttava, on todella hankalaa kääntää ajatusmalli kokonaan toisin päin. Mitä, minäkö haluttava? Ihana? Joku haluaa viettää oikeasti aikaa kanssani, miksi?

Toinen syy on se, että A:n kanssa kaikki tuntuu oikealta ja hyvältä. Alusta asti A:n seurassa on ollut helppo ja rento olla. Keskustelun tyhjiä kohtia ei tarvitse täyttää tyhjällä puheella, on luontevaa olla myös hiljaa. Kaikesta voi puhua, omia mielipiteitään ei tarvitse häpeillä tai salailla ja toisen seurassa on vain niin onnellinen olo. Kemiaa löytyy ja seksi on jo näin alussa käsittämättömän hyvää. Siinäpä onkin suurin ongelma, tämä tuntuu liiankin täydelliseltä ja hyvältä. En pysty luottamaan siihen, että jotain tällaista voi oikeasti tapahtua, minulle! Odotan alitajuisesti koko ajan että joudun kuitenkin pettymään, mitä sellaista minussa muka on, mikä saisi A:n kiinnostumaan?

Järjellä ajateltuna mikään A:n käytöksessä ei viittaa kiinnostuksen puutteeseen. A ehdottaa tapaamisia, sanoo tykkäävänsä, silittelee, muistaa mistä olen puhunut, kuuntelee ja ottaa kainaloon. Laittaa minulle ruokaa, muistaa että pidän niskan hyväilystä, haluaa olla mahdollisimman lähellä ja sanoo miten kiva kanssani on olla. Nyt yritän pitää mielessä Lintupuun sanat siitä, että olen ihana, söpö, fiksu ja haluttava nainen, joka ansaitsee onnellisuutta ja jonka pitää nauttia ihastumisen tunteesta.